Kaikkea mahdollista Ajankohtaisia aiheita

A-Katsastuksen sopimusneuvotteluissa ei ratkaisua

Buick Eight.jpg

"Torstai-iltana jatkuneissa A-Katsastuksen sopimusneuvotteluissa ei päästy sovintoon.

Työnantajan tavoitteena on edelleen luopua yrityskohtaisista työehtosopimuksista ja siirtyä noudattamaan alan valtakunnallista yleissitovaa työehtosopimusta.

A-Katsastuksen mukaan siirtyminen takaisi joustavan asiakaspalvelun ja toisi katsastustoimialalle yhteiset työehdot."

Lähde: STT - Uusi Suomi

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

En ymmärrä noista eri katsastuspaikoista yhtikäs mitään, mutta ensin mulle tuli postissa kirje, johon oli jo valmiiksi varattu aikakin katsastukseeni (Olemme juuri kesälomalla silloin.) Ajan olisi toki voinut muuttaa, ellei tuo heidän varaamansa olisi sopiva. Asia olisi varmistunut, jos olisin maksanut samalla katsatusmaksun jo etukäteen.

Tuo paikka olisi ollut myös sijainniltaan minulle turha kaukana. Mieheni haki sitten minulle erään katsatusfirman tiedot eräästä tosi hyvin toimivasta katsastuskonttorista. Sinne saattoi itse varata ajan netin kautta, käyttöliittymäkin toimi hyvin.

Kun menin siellä tiskille ja annoin rekisteriotteen ja auton avaimet sekä maksoin katsatusmaksun. Sen jälkeen meninkin sitten kahvipöytään nautiskelemaan tuoretta kahvia kaikessa rauhassa. Eipä siinä kovin kauaa kestänyt, kun auto oli katsatettu, kaikki oli ok ja auto ajettu valmiiksi ulos sieltä hallista. Hienoa toimintaa, täytyy kertakaikkiaan sanoa. Tämä paikka oli Veromiehessä Virkatiellä. Suosittelen lämpimästi.

En siis yhtään ole perillä, että mikä tuo A-Katsatus oikein on ja mitä he nyt haluavat lisää? Hyvin näyttää katsatukset sujuvan ilman tuollaistakin puljua.

Eeva V.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän malva kuva

# 1 Petsaus

Sun auto?....:):)

1967 Mustang GT500 E, Over the top... Built to Run.. "Yeah, I can see and hear that:):)"

Ihan kuin olisi pari kolme Harrikkaa konepellin alla, käyntiääni on niin massiivinen. Mutta kyllä lähtee! :):)

terv. Eeva

"En siis yhtään ole perillä, että mikä tuo A-Katsatus oikein on ja mitä he nyt haluavat lisää?"

Kun käytin autoani katsastuksessa, kyselin samaa asiaa minua palvelleelta virkailijalta ja kysyin miksi ne ei ole lakossa. Virkailija sanoi että lakkoon menneillä on "vanha sopimus" ja heillä on "uusi" en sitten tiedä asiasta sen enempää enkä sitä mitä eroja noilla sopimuksilla on. Koska en viitsinyt alkaa kyselemään sen tarkemmin. Olisin voinut kysyä jos olisin arvannut että saan vielä kertoa tästä asiasta. :)

Ihmetyttää jos samalla toimialalla on firmoja, joista toisissa sovelletaan jonkin työehtosopimuksen vanhempaa versiota ja toisissa uudempaa. Tai no kaipa tommosta on, esim K-kaupan myyjillä voi olla erilainen soppari kuin Prisman myyjillä jne?

Käyttäjän malva kuva

# 3 njuu

Hyvä rinnastus tuo Keskon ja S-markettien työsopimukset. Tuossa on tosiaan varmaankin jostain tuollaisesta kyse. Mutta onkohan sillä mahdollisella lakolla sitten mitään hyötyä, jos katsastus sujuu muillakin katsastusasemilla ihan ok?

No, paljon on maailmassa asioita, joita ei ymmärrä:) :)

terv. Eeva

Teräspiikillä autoja rikkovien mulkkujen lakko saa mun puolesta jatkua maailman tappiin. Kyllä pellin rikki saa, kunhan lyö vaan tarpeeksi lujaa. -tana. Oikeastaan, pistäisi työnantaja työsulun. Muutama miljardi monopolisoituja voittoja jäisi epsanjalaisilta sijoittajilta saamatta.

Käyttäjän malva kuva

# 5 Sami

Moi Sami! Eipä mennyt mun auton pohjasta teräspiikki läpi. Siihen on heti alussa duunattu vielä sellainen pohjan öljyäminen, miksi sitä nyt sanotaan, kun pohjaan laitetaan sellaista massaa.....ai niin, ruosteenestokäsittely.

Mä tiedän yhden sellaisenkin tapahtuman, että eräs nainen oli juuri katsatanut autonsa, kaiken piti olla kunnossa....eräänä päivänä hän sattui vilkaisemaan auton lattialle ja näki, kuinka adfaltti vaan vilisti reiästä....että en sitten tiedä, oliks niin hyvän näkönen tsubu, että katsastusmies oli päästänyt läpi, vai miksei siihen oltu reagoitu..... ;)

terv. Eeva

Kuten tuossa yritin sanoa, että kyllä minäkin saan teräspiikin vaikka auton konepellin läpi, kunhan vaan sen siitä läpi lyö.

#6 Tuohan on liikenneturvallisuusriski, kyytissä olijat oli hengenvaarassa syyn takia, joka katsastajan olisi pitänyt huomata. Niidenhän pitäisi varmistaa että auto on ajokunnossa ja sikäli tuovat lainkin vaatimaa turvaa maksavalle asiakkaalle. Jos vahinko kuitenkin sattuu, mikä on katsastusfirman vastuu?

Käyttäjän malva kuva

# 7 Sami

Kyl mä sen tajusin. Mutta tuolla kyllä henkilökunta vaikutti ihan mukavilta ja tietysti......miten tämän nyt vaatimattomasti sanoisin.....ehkä asiakaskin oli heille mieluisa..... ;) 8)

terv. Eeva

Käyttäjän malva kuva

# 8 njuu

Takuulla olisi rapissut myös katsastusfirmassa vähän rappingit alas, jos tuossa todellakin olisi sattunut joku onnettomuus. Onneksi mitään ei käynyt.

Mulla oli kerran autona "riisikuppi" ja kun vein sitä katsastukseen, niin katsastusmies sanoi, että "tällä ajelee vielä pitkät matkat...." No eipä mennyt kauaa, kun jäin Kehä III:lle, kun moottori hajos.....sitä ei enää olisi kandennut korjata, vaan se hinattiin meidän pihalle parkkiin.

Siinä se kökötti pari vuotta, kunnes isännöitsijän toimistosta tuli noottia, että se pitää viedä pois pihalta, koska se vie vieraspaikan.

Soittelin jonnekin Tattarisuolle, kun siellä on niitä autopurkaamoja ja sieltä sitten joku ukko tuli hakemaan sen pois....sen pituinen se:) :)

terv. Eeva

Käyttäjän malva kuva

Edelliseen vielä, se oli vain 1 litranen moottori, eihän sellanen meikkikselle riitä millään...vetelin aina talla pohjassa, joten ei ihme, että moottori hiukan kärsi....:):)

terv. Eeva

Käyttäjän kveikko kuva

Jos kesälomamatka suuntautuu Itä-Suomeen niin auto kannattaa katsastaa Joensuussa. Suomen halvimmat hinnat. Itse en ole koskaan varannut aikaa ja vielä kun menee ruuhkahuipun ulkopuolella niin käytännössä saa katsastuksen heti.

EV: Kiitos hyvästä vinkistä. :)

A-katsastus on lähinnä englantilaisessa omistuksessa oleva ryöstöfirma, johon kenenkään ei tulisi koskaan astua jalallaan. Sikäli kun alueellinen kilpailu puuttuu, vetää A hinnat yli kipurajan, koska ihmisten on pakko autonsa katsastaa - vrt. A:n hinnat Lapissa ja Joensuussa. A-katsastus-ketju pumppaa Suomesta noin 30 miljoonaa euroa (liiketoiminnan voitto% huitelee jossain 30:n tietämillä) ulkomaille vuosittain, ilman että saamme siitä mitään todellista vastinetta. Samat katsastukset olisi voinut hoitaa suomalaisomisteisella konttorilla, jolloin rahat olisivat jäänneet kokonaisuudessaan maahan. (Niin ja yksityiset K-Asemat-niminen ketju on A-katsastuksen omistuksessa, älkää eksykö sinnekään.)

Jos joudut ryöstetyksi, niin koita joutua edes suomalaisen kelmin ryöstämäksi. :D

Sami Haapavaaran katkeraan tilitykseen viitaten: Hei pelle, ne rautakanget on tylppäkärkisiä, sellaisella ei todellakaan mene ehjästä pellistä mikään läpi. Eikä ammattitaitoinen katsuri autoa edes lujaa lyö, koska lyönnin ääni kertoo onko pelti ehjää vai ei. Rikkinäiseen peltiin kopautetaan hieman lujempaa - tai ihan vaan painetaan sitä - jolloin se puhkeaa, ja vika voidaan havaita.
Joten, nimimerkki Sami Haapavaara, mitä jos et ollenkaan lässyttäisi näistä aiheista, kun et vaikuta ymmärtävän autoista eikä ruostumisesta yhtään mitään? (Ja vaihda se mätänevä koslasi johonkin ehjään autoon jos kerta hitsaukset niin käy harmittamaan.)

EV: Kiitos kommentista ja tiedoista A-katsastuksesta. ;)

Niin, ehkäpä tämä katkera ruikuttaja seuraavan kerran kuvaa prosessin videolle, niin voi turun uskonnollinen syöpäläinenkin katsoa, kuinka hellästi peltiä osoitetaan.

Kuten sanoit, katsastus on kaupallista toimintaa, ja heillä on etukäteen tiedossa hylky prosentti määrät. Ja 5 minuutin jälkikatsastus on tuo hienoa voittoa firmaan.

EV: Kiitos kommentistasi. ;)

Käyttäjän 98765sp kuva

A-katsastus on se sama yritys, joka toimi alunpitäen monopolina suomessa. Kaikkialla se ainoana vastasi katsastuksista. Sinne oli aina tilattava katsastusaika. Tätä perinnettä se jatkaa vieläkin, antamalla ITSE tuon ilmoituksen "Teille on varattu...." jne. Tuon ilmoituksen voit repiä heti, jos huvittaa! Se ei siis siro sinua millään tavoin.
A-katsastuksella on vieläkin monopoli ottaa vastaan ns. inssiajot, eli hyväksyä tai hylätä ajokortin saamisen kokeet. Kyseinen tutkinnon vastaanottava firma on sisaryritys A-katsastukselle.
Muita yksityisiä katsastusasemia löytyy nykyisin paljon. Kun monopoli lopetettiin luultiin katsastus hintojen putoavan, mutta toisin on käynyt? A- katsastus on ulkomaalais omisteinen entinen monopoli, joka ei nyt vuosienkaan kululuttua, tunnu sopeutuvan vapaaseen katsastukseen? Niitä kipuja se potee.
Kaikilla katsastusasemilla on kuitenkin nykyisin tapa, että aikavarauksia ei tarvita! Ja auton voi katsastaa missä tahansa suomessa, vaikka kesäloma paikkakunnalla, tai sen läheisyydessä olevalla, lähimmällä asemalla.
Palkka kiistassa on myös vanhaa monopoli pyrkimystä. Vatio omisti yrityksen alkujaan. Nyt halutaan pysyä edelleen "virkamiehinä"? Terveisin Simppa.

EV: Kiitos Simppa kommentista ja myös noista tiedoista A-katsastuksen suhteen. :) Mukavaa viikonvaihdella Sinulle. :) Parhain terveisin, Eeva

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja